Ensimmäisiä pihvikokeilujani on ollut paahtis. Fileiden ohella paahtopaisti on yksi tutuimpia ruhonosia, mutta myös vähiten luovasti kokeiltuja ainakin minulla. Itsellänikin oli pitkään se ainoa käyttötapa, että laitetaan vain paistopussissa uuniin mittarin kanssa ja sitten vain sopivasti puolikypsänä pöydälle.
Keskellä paahtopaistia on paistin läpäisevä paksu kalvo. Kukaan ei määrittele pihvien kokoa kun itselleen tekee, joten ei muuta kuin leikkaamaan piffit kalvon tai kalvojen molemmilta puolilta.
Sitten paistamaan! Puuhellalla itse paistelen nämäkin. Medium-taso löytyy helposti kun ottaa koepalan aina pienimmästä pihvistä. Ajallisesti pihvin paistossa puhutaan kuitenkin sekunneista eli rohkeasti ja usein ottamaan koepalaa. Tuli on mielenkiintoinen tapa paistaaa. Siinä oppii todella menemään fiiliksellä paistoajan suhteen. Tulen kaikki ominaisuudet sillä hetkellä vaikuttavat pihvin paistoaikaan: tulen koko, laajuus, palavan puun laatu ja laji, etäisyys päällä olevasta puuhellan kannesta ja vielä ympärillä plavan hiilloksenkin määrä. Tekemällä jotenkin se kokonaisuuden hallinta selkenee eikä yksittäisiä juttuja tule edes ajatelleeksi. Tulen kanssa nauttii kaikesta: tunnelmaa tuovista äänistä, vähän savun hajusta, ja tietenkin siitä paistuvan lihan tuoksusta!
Paistan paahtopaistin nopeasti perinteisellä valurautapannulla medium-paistoasteelle ja maustan yrttivoilla tai valkosivuli-suolarouheella. Puuhellan savun tuoksu ja polttopuun pauke ei voisi enempää tehdä ruoanlaitosta nautinnollista. Samalla levyllä keitän usein jauhoisia perunoita ja surautan ne muusiksi juuri paahtopaistipiffien kaveriksi. Avot!
KoLAR FARM 
Jätä kommentti