Kun keväällä laitettiin siemeniä multiin, oli kirjaimellisesti vähän haasteita muistaa merkitä mitä tuli ja mihin. Sen ei kannata haitata laittamisen iloa, vaikka alkuun yritinkin pitää kirjaa ”lohkoista” tai kirjata purkkeihin säälittävillä lipuilla mitä missäkin oli. Ensimmäinen sade kun tuli huuhtoikin sitten kirjoittamani tekstit pois.
Järjestelmällisyys kannattaa suosiolla unohtaa, jos sen puuttuessa homma ei meinaa päästä alkuun. Kontrollifriikkinä olin jättää kokonaan siemenet laittamatta kun en päässyt yhteisymmärrykseen itseni kanssa missä järjestyksessä ja mitä mihinäkin. Lapsille sellainen on tietenkin merkitysetöntä. Pääasia, että saavat osallistua ja kokea tekemisen tärkeänä. Kyllä se myöhemmin selviää mitä sieltä tulee.
Ainakin perunoita laitettiin maahan. Ja sipuleita.
Yrttipuoli, juurekset ja kasvikset täytynee tänä vuonna ostaa muualta. Hieman haikeana muistelen ensimmäistä Suomen-kotiamme. Itse talohan oli ihan huippupieni. Kasvimaa sitäkin suurempi. Ennen lapsia sille jotenkin riitti aikaa. Tai ehkä sitä vain osasi silloin olla puuhakas. Nyt ei tarvitse osata, on vain oltava. Tai se tulee luonnostaan, väkisinkin, joka päivä ja hyvä niin.
Mutta ei tosiaan ole ihan tänä vuonna näin komeaa kokonaisuutta luvassa mitä tässä kuvassa Hirsjärvellä 6 vuotta sitten…
Jätä kommentti