Kolar Farm on Häntälässä Somerolla, mutta perustettu asuessamme Pohjois-Irlannissa. Ehkä harvoin tapahtunut: farmimme on alun alkaen rakentunut asuntoauton ympärille. Keskellä saaren pohjoisosaa, Armagh´n kaupungin laitamilla. Tarkemmin sen kylä Darkley on Fordin ensimmäinen asemapaikka Pohjois-Irlannissa. Vääränpuoleinen liikenne 7,5 metrin autolla, emäntä ajamassa toispuolen liikenteen kokemuksin, ohjaa väkikeskittymistä kauas! Darkley on ollut riittävän pieni paikka aloittaa uudessa kotimaassa. Myöhemmin meillä syntyy bordercollie-pentujakin P-Irlannissa, joista yksi saa kunniakkaan nimen Toberoi Darkley.

Tärkein, eli se oma tontti, löytyy. Juurtuminen Armagh´n naapurikylä Cookstowniin alkaa. Kodin perustaminen puolen tunnin kävelymatkan päästä keskustasta. Ihan vain näin määritellen, koska saattaa olla, että ajokortin saamiseen brittiautolla ajamiseen menee hetki. Asuntoauto lähtee jossakin vaiheessa takaisin Suomeen. Täällä ei tien pientareita ole, ja suoraan asfaltin reunaan kasvatetaan karja-aidaksi orjantappura. Siitä kun ei mitkään elikot läpi mene. Kun yrität antaa vastaantuleville tilaa, täytyy nojata puskiin ja auton kylki sopivasti raavittu orjantappuran piikein.

Ensimmäisellä aamukävelyllä omassa pihassa. Naapurissa on jo sonnipojat ulkona. Uteliaina tullaan moikkaamaan. Tulee tervetullut olo. Ammut on… ❤ Matkailuautoa havitteleville näytän vihreää valoa. Aikanaan ostin omani arkea helpottamaan. Kun siirtyy suuremmalla perheellä – tai ihan vain yksinkin – on vain hirvittävän kätevää kaiken ollessa käden ulottuvilla; sänky, keittiö, toimisto jne. En keksi kenelle asuntoauto ei sopisi. Näen sen mahdollistajana. Aikanaan hain omaan ajatuksella ”niin iso ja uusi kuin mahdollista” ja siihen muutamalla lisäspeksillä. Kokemusta isosta autosta ei ollut. Siinähän sitä oppii. Muistan kyllä vieläkin miten autoa ensimmäisen kerran ajaessa tuntui ettei tien leveys riitä.
Siitä eteenpäin yhteinen taival auton kanssa onkin tuonut elämäni parhaat seikkailut. En ihan heti arvannut että tämä alppitie Passo Stelviossa Italiassa tulisi ajettua ainakin 10 kertaa.






Jätä kommentti